Mielenkiintoisia virkkauskirjoja (vol 2)

Legendary Shawls - Aoibhe Ni
e-kirja Ravelryssa

Aoibhe Ni on yksi tämän hetken suosituimpia koukkuamistekniikan suunnittelijoita ja kehittäjiä. Kirja sisältää 8 ennennäkemätöntä ja uudenlaisella koukkuamistekniikalla toteuteuttua shaalia. Ensinnäkin käytetään hyvin ohuita villalankoja ja suhteessa isoa koukkua. Näin poiminta- ja paluukerrokset limittyvät nätistä, eikä lopputulos ole tukkoinen ja kiinteä vaan keveä. Toiseksi ei tarvita koukkuamiskoukkua, vaan tavallinen suora virkkuukoukku riittää. Työ etenee koukuttuina suikaleina, joiden väliin tehdään tavallisia kiinteitä silmukoita. Pitsikuviota luodaan lyhennetyillä kerroksilla ja lisäysten ja kavennusten muodostamilla kuvioilla. Pingotusvaiheessa shaalin pitsi avataan ja kiinteät silmukat venytetään silloin verkkomaisiksi. Lankaa kuluu suhteessa mielestäni paljon vähemmän kuin virkkauksessa tavallisesti.

Koska Aobhen tekniikat ovat uusia, on hän luonut kokonaan uudenlaisen ohjekielen ja kaaviot, eikä käytä tavallisia koukkuamisen lyhenteitä. Tämä voi aluksi olla varsin hankalaa, ja kestää hetken päästä tilanteen tasalle. Toisaalta Ravelryssa on paljon vertaistukea saatavilla. Suosittelen kokeilemaan ilmaisohje Paxia ennen kirjan ostoa, jotta tietää mihin soppaan lusikkansa laittaa. Huom. kirjan kaikkia ohjeita ei ole vielä julkaistu, vaan ne ilmestyvät tämän vuoden loppuun mennessä ja lähetetään kaikille kirjan jo ostaneilla päivityksinä.

Aoibhe Ni aikaisempi e-kirja, Shawls For All on myös tutustumisen arvoinen.


Tunisian Crochet for Leisure and Pleasure  - Patrick Hassel-Zein
e-kirja Ravelryssa

Islantilaisen, koukkuamisen ihmemiehen, Patrick Hassel-Zeinin e-kirja nyt saatavana englanniksi Ravelrysta. Sama kirjaa on saanut jo islanniksi ja ruotsiksi jonkin aikaa. Zein on Aoibhe Ni:n ohella yksi  tämän hetken kuumimmista koukkuamistekniikan kehittäjistä ja suunnittelijoista. Lopputulosta voi vain ihailla. Koukkuamalla voi tosiaan tehdä muutakin kuin lapasia. :)




Tunisian Cables to Crochet - Kim Guzman

 Kim Guzmanin monista julkaisuista nostin esiin tämän, joka on uusi, eikä esimerkiksi Amazonista tilattuna ole vielä saatavissa. Kirja vaikuttaa ihanteelliselta koukuttujen palmikoiden opetteluun.
Amazing crochet lace - Doris Chan

Doris Chan on yksi suosituimmista, tunnetuimmista ja julkaistuimmista suunnittelijoista. Tässä kirjassa Chan on muokannut perinteisistä pöytäliinamalleista monenlaista päälle laitettavaa, shaaleja, toppeja, hameita. Itse lainasin kirjan kirjastosta jokunen kesä sitten. Hyvää peruslaatua.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit