6.11.2013

Koukuttu peitto Usvasta

Heissan! (Hyvää ruotsalaisuuden päivää.. :)

Syyskuussa aloitettu peittoprojektikin valmistui. Kimmokkeen antoi Sittarin syyskuun Usva -tarjous 4,75 € kerä. Hölmö ei tietenkään raatsi ostaa tarpeeksi lankaa. Niinpä piti ostaa täydellä hinnalla pari kerää.

Vielä en ole peittoa pingottanut, mutta kaippa senkin ehtii. Tällöin sille tulee myös kokoa lisää. Kuvat laitan tähän postaukseen sitten. Tämä peite siis sohvalle lämmikkeeksi,  kokonsa puolesta enemmän vauvanpeitto.




Ohje: innoituksena Carlinda Lewis'n Simply spiraled crochet. Kuvan perusteella toteutin oman versioni, perustekniikat kun oli hallussa. Eipä tässä peruskoukkuamisen lisäksi tarvi osata kuin tuo kulman koukkuaminen, ja koukutun kerroksen kiinnittäminen vasemmasta reunastaan jo olemassa olevaan työhön. Työ siis etenee spiraalina. Reunaan tein 2 krs piilosilmukoita. Selitän toki tarkemmin, mikäli kiinnostuneita löytyy.
Koukku: 6 mm (normaali koukku, mutta suoravartinen. Koukulle pitää mahtua yhtä aikaa 7 silmukkaa)
Lanka: Novita Usva, moniväri 862
Menekki: 4 ½ kerää. Jos en olisi niin pihi, olisin tehnyt isommankin peiton. Värin vaihtelun takia jouduin yhtä kerää kerimään auki, ja loppu jäi käyttämättä. Toki olisi voinut olla piittaamatta värin äkillisestä vaihtumisesta, tälläisessa työssä se ei ehkä olisi niin haitannut, mutta olen taipuvainen perfektionismiin.

Tässä työssä jujuna on liukuvärjätty lanka. Omasta mielestä parhaiten toimii sellainen lanka, jossa värivaihto on pitkä ja mahdollisimman liukuva. Jos väri vaihtuu usein ja jyrkästi lopputulos on rauhattomampi. No makuasioitahan nämä. Räväkän peiton saa käyttämällä jämälankoja, silloin kannattanee kiinnittää huomio värien yhteensopivuuteen. Luulen tämän mallin toimivan sisustuksessa myös yksivärisenä, esimerkiksi valkoisena.



2 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis peitto! Ja juurikin tuo väri on myös hieno! Koukkuaminen sopii mainiosti myös sisustustekstiilien tekemiseen...

    VastaaPoista
  2. kiitos taas kehuista :) Joo, ehdottomasti sisustukseen.

    VastaaPoista